maanantai 30. elokuuta 2010

Kesän tulospäivityksiä

Niinhän siinä sitten kävi, että niitä tulospäivityksiä sai odotella vallan kesän loppuun saakka... Mutta tässähän nyt on hyvä kertailla miten siellä kisakentillä meidän poppoolla menikään.

Maastoilua Ylistarossa ja Karjaan näyttely
Maastokisoissa pistäydyttiin Niilon (Dark Skies Catcher In The Rye) kanssa heinäkuun 11. Ylistarossa. Matka Molpen mökiltä ei ollut pitkä ja mukana äidin tekemät eväät:-) Päivä oli lämmin ja basenjeja kisaamassa 11 kpl ja kaksi veteraania omassa kisassaan. Niilo juoksi alkuerän jo kovin tutuksi käyneen juoksuparin Diegon kanssa. Pisteitä tuli Niilolle 213 ja sijoitus oli 7. Finaaliin otettiin vain neljä basenjia, joten Niilon kanssa päästiinkin ajoissa kotimatkalle ja eväät piti syödä vauhdilla;-)
Samana päivänä oli myös Karjaan kansallinen näyttely. Salomäen Päivi esitti siellä Robinin (Zahleka Taji Watch N Learn) ja Jorgen (Heriaheri Soul Sacrifice). Robin oli ROP-pentu ja Jorgen tulos AVO EH2.

Ylivieska-KV
Koko perheemme (paitsi Sonny) kesäretkeili Karstulan mökin kautta Ylivieskan kansainväliseen koiranäyttelyyn 18.7. Esiintyminen Niilolla oli tällä kertaa hieman kesäterässä, mutta mukava PU-3 sijoitus napattiin.

Pohjanmaan ryhmikset ja Ristiina
Heinä-elokuun vaihteessa suuntasin Niilon kanssa jälleen Vaasaan ja sieltä käsin käytiin Alajärven ja Seinäjoen ryhmänäyttelyissä. Sari saapui Carloksen (Heriaheri Se A Cabo) ja Sennin (Yulara Kookaburra) kanssa Kuopiosta ja luonnollisesti myös Pegi (Heriaheri Harvest Moon) kuului näyttelytiimiimme. Lauantaina 31.7. Alajärvellä olivat kisaamassa vain meidän neljä basuamme ja tuomari Harry Tast oli tiukkana; Carlos AVO EH1, Niilo VAL EH1 ja Senni AVO T. Pentuluokassa esiintynyt Pegi sentään oli tuomarin mieleen ja sai KP:n ollen siten ROP-pentu. Sennin T tuli käytöksen vuoksi, siinä nähtiin kaikki maailman sirkustemput kun neiti yritti välttää koskettelua pöydällä. Mutta ei murinan murinaa. Sää oli ikävän tihkusateinen ja aika kolea.
Seinäjoella sunnuntaina 1.8. paistoi jo sitten taas aurinko. Pegi oli jälleen ROP-pentu ja sai hienon arvostelun. Myös Carlos tuntui olevan kovasti tuomari Pekka Teinin mieleen, sai ERI:n ja tosissaan jo kisattiin luokkavoitosta. Voitto ja serti ja lopulta myös ROP meni kuitenkin niinikään Kuopiosta kisaamaan tulleelle Cisselle (Bulldobas Apocalyptica). Onnittelut Marika! Carlos oli upeasti PU-2 ja sai vara-sertin! Kiitokset Lauralle Pu-kehässä handlaamisesta! Niilo oli PU-4 ja Senninkin tulos kirkastui H:ksi;-)
Alla Pegi Seinäjoella Juha Haapalan kuvaamana.



Samana viikonloppuna oli myös Ristiinan näyttely lauantaina ja Salomäen Päivi esitti siellä Robinin joka oli hienosti ROP-pentu. Niilon tytär Nova (Furahan Zuri nova) oli PN-3 ja vasert.

Sawo Show 6. - 8.8.
Kuopiossa kisailtiin huimassa hellesäässä kolmen KV-näyttelyn rupeama elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Matkasin itse paikanpäälle Niilon ja Pegin kanssa lauantaiksi ja sunnuntaiksi, mutta perjantaina kehässä pistäytyivät jo Sari ja Carlos. Tuomaroimassa Marja Talvitie ja tuloksena AVO EH1.
Lauantain tuomari oli Tom Johnston Iso-Britanniasta. Pegi oli narttupentujen 3. ja sai KP:n. Niilo tuli valioluokassa toiseksi ja oli lopulta PU-3 kohtuullisen isosta urosjoukosta!
Sunnuntain tuomarimme oli portugalilainen Manuel Loureiro Borges. Pegi voitti narttupennut ja oli lopulta ROP-pentu! Carlos oli AVO ERI3 ja Niilo VAL ERI4.
En muista koskaan olleeni näyttelyssä yhtä kuumassa säässä kuin nyt Kuopiossa, näyttelyteltta, häkkituuletin ja ilmastoitu auto olivat kyllä poikaa... Kiitokset Sarille majoituksesta!

Kouvola-Heinola ja Tallinna 21.- 22.8.
Pegin kanssa matkasimme viikonlopuksi Kuusankoskelle Johannan, Jorgen ja Robinin vieraiksi, osallistuaksemme Kouvolan ja Heinolan kaikkien rotujen näyttelyihin. Lauantaina Kouvolassa tuomaroi Krystyna Opara Puolasta ja oli nopeaakin nopeampi arvostelussaan. Robin oli urospentujen 2. Tämä oli Robinin ja minun ensimmäinen yhteinen esiintyminen kehässä ja sain huomata että töitä on tehtävä ennenkuin yhteiset kuviot löytyvät. Pegi voitti narttupennut, sai KP:n ja oli VSP-pentu. Jorge esiintyi avoimessa luokassa mallikkaasti tuloksella ERI2.
Heidi Kortesalon ottama kuva Kouvolan ROP-pentu Sykeröstä ja VSP-pentu Pegistä. Aika monta kuvaa siellä otettiin tästäkin tilanteesta, mutta aina oli toinen pennuista jotenkin vinksallaan...Ei ole helppoa pentusten kanssa;-)

Lauantai-ilta sujui mukavasti Johannan puutarhassa basenjien riehaa seuraillessa:-) Ja tietenkin otettiin myös seisotuskuvia, alla otokset Robinista ja Pegistä.










Sunnuntaina Heinolassa Robin jaksoi jo seisoa hieman maltillisemmin, mutta liikkui hieman laiskasti. Olisiko syynä ollut tehokas treenaaminen ennen kehää... Unto Timonen toivoi pojalle mm. paremmin kiertynyttä häntää ja sijoitus oli 2. KP:n kera. Pegi oli kovasti tuomarin mieleen ja voitti taas narttupennut, sai KP:n ja oli VSP-pentu. Alla Pegi Sari Savon kuvaamana Heinolan kehässä.
Samana viikonlopuna oli myös Tallinnassa koiranäyttelyt molempina päivinä. Siellä joukkoamme edustivat hienosti Maria ja Iris (Furahan Heri Malaika). Lauantaina Iris oli narttupentujen 3. ja sai KP:n ja sunnuntaina 2 KP:n kera.

Yläpuolen kuvassa Iris Tallinnassa, kuva: Maria Eklund.

Tervakoski 28.8.
Kesäkauden päätteeksi oli vielä Tervakosken KV-näyttely jonne Johanna ja Salomäen Päivi matkasivat. Robin oli viimeistä kertaa pentuluokassa, mutta ei ollut tuomari Gunnel Holmin suosikki ja jäi ilman sijoitusta. Awa (Furahan Heri Hawa) sen sijaan miellytti tuomaria kovasti ja se olikin kuuden narttupennun joukosta 2. ja sai KP:n.
Alla Awa Heinolan näyttelypaikalla ikuistettuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti