lauantai 25. syyskuuta 2010

Jorge Karkkilassa


Jorge (Heriaheri Soul Sacrifice) näyttäytyi tänään Karkkilan ryhmänäyttelyssä ollen PU-1, sai ensimmäisen sertinsä ja oli VSP :-) Erityisen makoisan tästä tuloksesta tekee se, että omistaja Johanna esitti Jorgen ensimmäistä kertaa itse virallisessa näyttelyssä:-))) Tuomarina oli Soile Bister jolta Jorge sai hienon arvostelun. Onneksi olkoon Jo&Jo, tästä se lähtee! Kuvassa Jorge lepuuttelee kotipihallaan elokuulla.

lauantai 18. syyskuuta 2010

SVKL:n erikoisnäyttely


Tänään oli Lahdessa Suomen Vinttikoiraliiton päänäyttely jonne basenjeillakin on osallistumisoikeus. Salomäen Päivi esitti Robinin (Zahleka Taji Watch N Learn) ja se voitti junioriluokan saaden ERI:n ja oli lopulta PU-4 vara-sertin kera. Eipä huonosti tälläkään kertaa! Niilon tytär Nova (Furahan Zuri Nova) oli ERI3. Tuomarina oli Fernando Madeira Rodrigues Portugalista ja basenjeja oli kisaamassa 21 aikuista ja kolme pentua.

perjantai 17. syyskuuta 2010

Silmäpeilaustuloksia

Ajelin eilen iltasella Seinäjoen eläinklinikalle silmäpeilaukseen Sonnyn ja Niilon kanssa. Kummallakin oli edelleen puhtaat silmät:D Pappa-Sonnylla hieman vanhuuden aiheuttamaa kaihia, joka jonkin verran rajoittaa näkökykyä. Samalla otettiin Sonnysta myös verinäyte kilpirauhaskokeita varten. Ajankohta siihen ei ollut ehkä ihan paras mahdollinen, kun "tyttötautia" on jo liikkeellä. Mutta minkäs teet kun ei noita klinikoita ole täällä ihan lähinurkilla, eläinlääkärikäynnit ei ole ihan helposti järjestettävissä. Näillä mennään siis.

tiistai 14. syyskuuta 2010

Jorge

Muutama tuoreempi otos Jorgesta (Heriaheri Soul Sacrifice) joka on edelleen kehittynyt ihan mukavasti. Karvakin on muuttunut parempaan suuntaan, tosin näissä kuvissa juuri on vaihtumassa. Mukava oli tavata Jorgea kotioloissa elokuulla ja kerrassaan sympaattinen herra on kyllä luonteeltaan:-)



lauantai 11. syyskuuta 2010

Mastery

Helsingissä Tuomarinkartanon vinttikoiraradalla järjestettiin 4. - 5.9. Mastery syysnäyttely kaikille roduille. Tätä näyttelyä on järjestämässä myös Suomen Basenjikerho ja hienosti kaikki järjestelyt siellä toimivatkin. Matkasin Helsinkiin jo lauantaina viettämään kummityttöni syntymäpäivää ja sunnuntaina sitten Kartanolle Robinia (Zahleka Taji Watch N Learn) esittämään. Robin oli ensimmäistä kertaa junioriluokassa ja eipä se yhtään hullummin sujunutkaan. Uroksia oli mukana kaikkiaan 12 ja Robin oli PU-3 ja sai varasertin! Se oli myös ROP-juniori:-) Hieno alku virallisissa luokissa pojalle! Tuomarina oli A.Th. Stuifbergen-Hoetjes, Alankomaat. Narttujen veteraaniluokassa tuloksella ERI2 esiintyi Sonnyn tytär Tellu (Multi Ch Bulldobas Caliente Candela).


Robin Masteryssa Heini Lappalaisen kuvaamana.