maanantai 24. syyskuuta 2012

Kesämuistoja

SONNY
Keskiyön Aurinkomme Sonny (C.I.B. FI S DK MVA VMM-05-06 Pukkanut Midnight Sun) täytti 13 vuotta Juhannuksena. Syntymäpäivää juhlittiin vanhempieni kesämökillä Molpessa ja se onkin itse sankarille rakas paikka. Pappa-koira on edelleen loistavassa kunnossa ja nyt vasta ensimmäiset harmaat on havaittavissa. Toivottavasti yhteisiä vuosia riittää vielä pitkäksi aikaa eteenpäin!

Sonny kuvattuna kotipihalla toukokuulla

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Uusi valio

Onni suosi meitä taas Tuomarinkartanolla Helsingissä kun matkasin sinne sunnuntaiksi 2.9. esittämään Robinin (HeJW-10 Zahleka Taji Watch N Learn) ja Iriksen (HeJW-10 Furahan Heri Malaika). Mukana matkassa oli myös Sanni-tytär 3-v. ja innokas apulainen olikin=o)Tuomarina oli Anne MacDonald (Iso-Britannia) ja basenjeja oli esillä 13 urosta ja 15 narttua. Robin esiintyi taas hyvin kuten viimeksikin Kartanolla ja voitti avoimen luokan päätyen lopulta sijalle PU-3 ja sai viimeisen valionarvoon tarvittavan sertifikaatin. Kerrassaan mahtavaa! Iriksen ryhdikäs olemus puhutteli tuomaria myöskin ja se niinikään voitti avoimen luokan ja oli upeasti PN-4 ja sai toisen sertinsä:-) Onnittelut Johannalle ja Marialle! Näyttely jäi mieleen hyvän menestyksen lisäksi aurinkoisena ja lämpimänä syyspäivänä.

Tuore valio Robin ja iloinen esittäjä/osaomistaja

Hyvinkään ryhmänäyttelyssä 16.9. Robin esiintyi ensimmäistä kertaa valioluokassa tuloksena ERI1 SA ja PU-3. PU-2 varasertillä oli oman koti-Niilomme (FI MVA Dark Skies Catcher In The Rye) kaunis mustavalkoinen tyttärenpoika Furahan Java Jamil, joka asuu samassa taloudessa Robinin kanssa. Onnittelut omistaja/esittäjälle Johannalle! Samassa näyttelyssä Awa (Furahan Heri Hawa) sai tuloksen ERI1 avoimessa luokassa. Tuomarina oli Tuula Savolainen.





torstai 20. syyskuuta 2012

Kesän näyttelytuloksia

Yritetään nyt saada hieman päivitettyä näitä kesäajan tapahtumia näyttelyiden osalta.

Erikoisnäyttelyn jälkeen oli hieman taukoa näyttelyrintamalla, seuraavan kerran pääsin kehään Heinäkuun 22. päivä Tuomarinkartanolla Helsingissä Suomen Vinttikoiraliiton erikoisnäyttelyssä. Mukaan olin ilmoittanut Robinin (HeJW-10 Zahleka Taji Watch N Learn) ja Iriksen (HeJW-10 Furahan Heri Malaika). Tuloksiin ei voinut olla muuta kuin tyytyväinen, englantilaisen Martin Sandersin tuomaroimana molemmat voittivat avoimen luokan, Robin oli PU-4 VaraSertin kera ja Iris PN-4 ja sai ensimmäisen sertifikaattinsa:-) Uroksia kisasi kehässä 14 ja narttuja 15.


Tässä Iris kuvattuna basenjien erkkarissa kesäkuulla. Kuva: Rami Niva

Seuraavaksi matkattiin Robinin ja Pegin (FI MVA Heriaheri Harvest Moon) kanssa Porin KV-näyttelyyn 28.7. Tuomarinvaihdoksen kautta basenjit arvosteli Marjatta Pylvänäinen-Suorsa ja hän ei oikein Robiniimme tykästynyt, haaveet viimeisen sertin nappaamisesta saatiin tämän näyttelyn osalta haudata kun tuloksena oli EH1 avoimessa luokassa. Pegin sijoitus kolmen nartun joukossa oli PN-2 ja VACA joka kirkastuu myöhemmin Cacibiksi:-) Tälle kerralle osui tämän kesän lämpimin näyttelykokemus, ilma oli hiostavan helteinen.

Kouvolan näyttelyssä 18.8. koiristamme oli esillä Awa (Furahan Heri Hawa) Salomäen Päivin esittämänä. Tuomarina oli basenjikasvattaja Sofie Lönn Ruotsista ja Awan tulos avoimessa luokassa ERI2.

Elokuun 25. Tervakosken KV:ssa esitin Robinin ja tulos oli avo ERI1 SA. Tuomarina suomalainen Maija Mäkinen. Ihanan lämmin ja aurinkoinen elokuun sunnuntai ja näyttelyssä mukava tunnelma.