tiistai 30. heinäkuuta 2013

Näyttelymenestystä Tuomarinkartanolla

Helsingin KV näyttely Tuomarinkartanolla 28. heinäkuuta oli helteinen ja myös menestyksekäs. Lähdin matkaan jo edellisenä päivänä Sannin kanssa ja haimme Untun (Heriaheri Viridian Green) mukaan matkan varrelta. Yöpymispaikka löytyi Freyn perheen luota Helsingin Puistolasta. Matka näyttelypaikalle oli aamulla lyhyt, mutta kyllä siihenkin pientä kommellusta saatiin kun ei navigaattori löytänyt osoitetta eikä pankkiautomaatti toiminut... Perille kuitenkin ehdin telttaa pystyttämään ja sitten Untua treenaamaan. Ei tahtonut liikkuminen sujua taaskaan ja kovasti oli poika hämmentynyt näyttelypaikan humusta ja muista koirista. Kehässä kuitenkin, ihme kyllä, rentoutui hieman ja alkoi liikkuakin:-) Tuomarina oli englantilainen rotumme kasvattaja Irene Terry. Syystäkin olin siis mielissäni kun Untu voitti neljän uroksen pentuluokan ja oli lopulta myös ROP-pentu! Ja arvostelu oli hieno: "Excellent breed type. Square dog. Right proportions. Good head. Good dark eye. Good lay of neck going nicely into level topline. Good tailset. Moves well."

Untu 7kk Tuomarinkartanolla

Helteinen päivä oli rankka koirille ja myös Robin (FI MVA HeJW-10 Zahleka Taji Watch N Learn) oli varsin kuumissaan urosten valioluokassa esiintyessään, esittäjästä nyt puhumattakaan;-). Tuomari mieltyi kuitenkin Robiniin kovasti ja sijoitus luokassa oli toinen SA:n kera. Päästiin siis hikoilemaan muutama kierros lisää mutta loppusijoitus oli hieno, tuloksena PU-2 ja VACA:-) Päivän ja telttakuntamme menestyksen kruunasi myös Jamilin (Furahan Java Jamil) luokkavoitto ja sertifikaatti Freyn Lauran esittämänä:-) Onnittelut omistaja Johannalle!

Kesäkuun kertausta

Kesä on hellinyt helteillä ja kaikenlaista touhua ja tohinaa on ollut. Aika on nyt kuitenkin hieman päivittää basenjikuulumisiakin taas välillä.

Kesäkuun ohjelmaan mahtui muutama koiranäyttelykäynti. Heti kuun alkupuolella oli kaksi näyttelyä ihan täällä lähialueilla ja olihan niihin toki osallistuttava. Orivedellä 8.6. tuomaroi Säde Hohteri ja sinne matkattiin Niilon (FIN MVA Dark Skies Catcher In The Rye), Pegin (FI MVA Heriaheri Harvest Moon) ja Sanni-tyttären kanssa. Niilokin siis pääsi kehiin yli vuoden tauon jälkeen ja olikin ihan innoissaan. Hauskaa meillä oli kehässä, Sannin kannustaessa laidalla ja tulostakin tuli, urosten voitto! Pegi kruunasi päivän ja voitti nartut ja roppikehässä isukki Niilo veti pidemmän korren ja oli näin ROP;-) Kiitokset Vesterisen Tiinalle esittämisavusta! Ryhmäkehässä ei poimittu jatkoon, mutta kelpo esitys kuitenkin vaikka auringon paahde jo hieman läkähdytti Nipsukkaa.
Sunnuntaina 9.6. ajettiin sitten Tuuriin Kyläkaupan kupeeseen ja siellä tuomaroi basenjikasvattaja Anneli Pukkila. Niilo oli hienosti PU-3 ja Pegi jälleen VSP:-) Eipä siis hullumpi tuloskimara yhdelle viikonlopulle!

Tuurin näyttelyn virallinen potretti, vasemmalta: ROP uros Hi-Lite Saturday Night Fever, kasvattajatuomari Anneli Pukkila ja VSP Pegi:-)

Seuraavana viikonloppuna 15.- 16.6. olikin sitten vuorossa basenjien erikoisnäyttely Karjalohjalla Kylpylähotelli Päiväkummussa. Matkaan lähdin jo perjantaina ja hain Untun (Heriaheri Viridian Green) mukaan Asikkalasta ja siitä sitten Villähteelle yöpymään Salomäen Päivin luokse. Untulla riitti ihmettelemistä talon basenjeissa ja minua hämmästytti miten lunkisti bansenjiherra Hollywood (Tagsim Signet NimBim) otti vierailevan basenjipojan. Koko illan Untu touhotti ja yöunikin jäi hieman lyhyeksi, että taisi olla hieman väsynyttä poikaa seuraavana aamuna kehässä...
Päiväkumpu toimi erikoisnäyttelyn pitopaikkana nyt ensimmäistä kertaa ja olikin ihan viihtyisä paikka ja hallikin varsin pätevä, tosin valaistus hieman heikko mikä vaikeutti myös valokuvaamista. Tuomarina meillä oli kotimainen kasvattajatuomari Leila Kärkäs. Urospentuja oli iso luokka, eikä Untulle tullut sijoitusta neljän joukkoon. Arvostelu oli hyvä ja erityisesti lämmitti viimeinen maininta "iloinen hännän heiluttaja":-) Untu seisoi mallikkaasti, mutta ei suostunut lähestulkoon lainkaan liikkumaan. En tiedä oliko syynä hajuisa matto kehässä, vaiko vain yleinen hämmennys uudesta tilanteesta. Mutta harjoitusta tähän tarvitaan ja olihan tämä toki ensimmäinen näyttelyesiintyminen. Iltapäivällä esitin vielä Robinin (FI MVA HeJW-10 Zahleka Taji Watch N Learn) valioluokassa ja tuloksena oli ERI.
Sunnuntain istuin lähestulkoon turistina kehän laidalla, tällä kertaa en ollut ilmoittanut edes Pegiä kun arvelutti sen pitkä palautusmatka Pohjanmaalle. Pääsin kuitenkin kehään iltapäivällä esittämään voittoisaan Hi-Lite kasvattajaryhmään joka pokkasi BIS-voiton, onnittelut kasvattajille!

Untu harjoittelee seisomista erkkarin voittajakorokkeella

Juhannusta vietimme Moikipäässä vanhempieni huvilalla ja samalla myös juhlittiin Sonnyn (C.I.B. FIN S DK MVA VMM-05-06 Pukkanut Midnbight Sun) 14-vuotissyntymäpäivää 23.6. Loistokunnossa on vielä papparainen ja askel kulkee keveänä, toki nyt joitakin vanhuuden merkkejäkin on havaittavissa. Sonny kävi kesäkuulla myös silmäpeilauksessa ja silmät olivat edelleen terveet, ainoastaan vanhuuden kaihia toisessa silmässä. Kilpirauhastestit tehtiin myös vastikään ja nyt eivät kaikki arvot enää olleet viiterajoissa. Tämä ei kuitenkaan näin vanhalla koiralla ole mitenkään tavatonta ja koska merkkejä sairastumisesta ei ulkoisessa olemuksessa ole havaittavissa eläinlääkäri kehoitti uusintatestaamaan mikäli oireita ilmaantuu.

Sonny toukokuulla 2013, lähestulkoon 14 vuoden ikäisenä