perjantai 30. marraskuuta 2018

Pennin pennut syntyivät

Meillä on taas pentuja! Penni päätti synnyttää hieman odotettua aiemmin ja pennut näkivät päivänvalon maanantaina 26.11.2018. Synnytys eteni nopeasti ja pentulaatikkoon tupsahti kaksi punavalkoista poikaa, kaksi mustavalkoista poikaa ja yksi mustavalkoinen tyttö. Heriaheri kennelin ensimmäiset muunväriset kuin punavalkoiset pennut:-)


Ylpeä emo ja pienokaiset

Ajelin itsekin jo heti tiistaina Helsinkiin uutukaisia ihastelemaan. Pennut saivat syntyä ja viettävät elämänsä ensiviikot Pennin sijoituskodissa Lauran ja perheen hoivissa ja muuttavat sitten vuodenvaihteen jälkeen emonsa kanssa tänne meille Huminaan odottamaan luovutusta omiin koteihin. Työnimet on pennuille jo annettu ja Pennin innoittamana rahateemalla mennään ;-) Pojat ovat Rupla, Punta, Peso ja Jeni ja tyttö on Dollari.


Vasemmalta: Rupla, Punta, Peso, Dollari ja Jeni

Yksi pojista on vielä vapaana, tiedustelut paivisomppi(@)gmail.com

tiistai 2. lokakuuta 2018

Uusia pentuja marraskuun lopulla

Penni ja Hugo tapailivat toisiaan treffien merkeissä useaan otteeseen ja astutus sujui sitten mallikaasti viime perjantaina, eli 28.9. Tämän myötä pentujen odotetaan syntyvän marraskuun 30. päivän tietämillä. Nyt sitten vain elellään jännittävää odotuksen aikaa :-)


Penni ja Hugo tuoreina Ruotsin muotovalioina Piteåssa heinäkuulla 2018 Päivi Salomäen kanssa.


Pentu Penni

perjantai 14. syyskuuta 2018

Pentusuunnitelmia syksylle 2018

Niin se aika vain rientää ja nyt eletään taas jännittäviä aikoja uusien pentusuunnitelmien myötä. Tällä kertaan emona on talvella kolme vuotta täyttävä trikolortyttö Penni, virallisemmin FI SE MVA Ajibu Pennies From Heaven. Penni on sijoitusnarttuni ja asuu Helsingissä ystäväperheen hoivissa seuranaan jo iäkäs basenjiherra Eno ja välillä vaihtuvalla kokoonpanolla erilaisia hoitokoiria. Penni on pärjännyt upeasti näyttelyrintamalla, saavutti tänä vuonna Suomen ja Ruotsin muotovalionarvot ja voitti viime vuonna Vuoden Basenjinarttu 2017 kilpailun. Penni käy näyttelyiden lisäksi silloin tällöin myös agilitytreeneissä ja on siellä tehnyt ihan mainioita suorituksia jo aika vaativillakin radoilla. Ennen kaikkea Penni on oman perheensä rakastettu lemmikki ja silloin tällöin ilostuttaa muitakin isännän työpaikalla toimistokoirana.


Penni keväällä 2017 nuorena neitona


Basenjien erikoisnäyttelyn PN2 ja SERT vuonna 2017, tuomarina Anneli Pukkila (Sternhimmels basenjit). kuva: Pauliina Ylitörmä


Penni pentuna

Isäksi tälle viidennelle Heriaheri pentueelle sain upeaakin upeamman Hugon eli C.I.B.POHJ FI DK SE MVA TLNJW-17 Furahan Jacabo Jabarin. Hugo on mustavalkoinen hurmuri jonka voittokulku näyttelykehissä on ollut hienoa seurattavaa. Hugo niinikään oli Vuoden Bansenjiuros 2017 ja omassa erikoisnäyttelyssämme se on ollut BIS-pentu vuonna 2016 ja sen jälkeen Best In Show ensin 2017 Anneli Pukkilan (Sternhimmels Basenjit) ja sitten 2018 Marianne Klinkowskin (Naharin basenjit, USA) arvostelemana. Hugo on komean ulkomuotonsa lisäksi myös luonteeltaan ihana herrasmies ja viettää silloin tällöin omistajansa mukana päivän kampaamokoirana mm. näyteikkunassa loikoillen. Hugon isä on oma kasvattini Carlos (FI MVA Heriaheri Se A Cabo) ja sukutaulusta löytyy muitakin itselleni tärkeitä koiria, joten syystäkin innolla odotan tätä pentuetta.


Nuori herra Hugo keväällä 2017


Eroisnäyttelyn BIS 2017 tuomarina Anneli Pukkila (Sternhimmels basenjit)


Hugolla on ihanat tummat mantelisilmät

Molemmat koirat ovat perusterveitä basenjeja ja yhdistelmä täyttää Suomen Basenjit ry:n JTO:n vaatimukset. Kummatkin on todettu silmien ja kilpirauhasen osalta terveiksi ja Fanconin syndrooman osalta Penni on kantaja ja Hugo puhdas ja PRA BJ-1 testissä Hugo kantaja ja Penni puhdas. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, odotettavissa on punavalkoisia, mustavalkoisia ja mahdollisesti myös trikoloreja jälkeläisiä.

torstai 8. maaliskuuta 2018

Pennut maailmalla

Niin se vain aika humpsahti nopsaan pentutouhuissa ja nyt ovat pikkuiset jo kotiutuneet uusiin koteihinsa. Matusta tuli Weeti ja se muutti Espooseen, Hiskistä tuli Banjo ja se asustelee Kaarinassa seuranaan basenjineiti Helmi (Heriaheri High Heel Shoes). Tytöistä Lumi sai nimekseen Iitu ja se muutti Orimattilaan, Hippu sai pitää kutsumanimensä ja asustelee Samba ja Ruu basenjien kanssa Helsingissä. Meille kotiin jäi Kide josta sitten tuli Muusa ja nyt harjoitellaan eloa pikkupennun kanssa kun Niilon tänne muutosta tulee keväällä jo 12 vuotta =o)


Koko joukko, vasemmalta: Banjo, Weeti, Muusa, Iitu ja Hippu


Muusa

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Pennut kasvavat

Pennut muuttivat viikko sitten Virroille Huminaan ja aika humua on ollut meno siitä saakka=0) Kuviakin on otettu, mutta ei niitä tahdo ehtiä esille laittamaan. Tässä kuvat juuri kuusi viikkoa täyttäneistä, pöytätreeniä ei vielä paljoa ollut takana, joten kaikilla ei ihan nappiin mennyt poseeraus. Hienoja pikkubasuleita ovat kyllä:-)


Matu


Hiski


Lumi


Kide


Hippu

maanantai 15. tammikuuta 2018

Pennut viisi viikkoisia

Malaikan ja Viljon pennut täyttivät eilen viisi viikkoa ja ovat suloisia pullukoita. Kolmiviikkoisina annettiin niille pentunimet, pojat ovat Matu ja Hiski ja tytöt Lumi, Kide ja Hippu. Valokuvaaja Janne Mäkelä (www.hilli.fi) kävi eilen ikuistamassa tämän joukon :-)


Vasemmalta: Kide, Lumi, Matu, Hiski ja Hippu. Kuva: Janne Mäkelä, www.hilli.fi

Toinen pojista vielä vapaana! Tiedustelut: paivisomppi(a)gmail.com