keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Messari ja onnittelut

Viikonloppu 7. - 9.12. tuli vietettyä pääkaupunkiseudulla Pegin (FI MVA Heriaheri Harvest Moon) kanssa, kohteena tietenkin Suomen Kennelliiton voittajanäyttelyt Helsingin Messukeskuksessa. Matkasimme jo perjantaina ja majoituimme Tuusulaan ystäväperheen luokse. Ajokeli olikin kamala, onneksi olin matkassa ajoissa.

Lauantaina kisattiin Helsinki Winner-titteleistä 36:n basenjin voimin. Tuomarina oli Christian Leneuf Ranskasta. Pegin lisäksi omista basenjeista osallistui myös Robin (FI MVA HeJW-10 Zahleka Taji Watch N Learn)ja esitin kummatkin itse molempina päivinä. Valitettavasti Robin oli todella laihassa kunnossa haikailtuaan tyttöjen perään koko syksyn, joten arvata saattoi että se ei tulisi pärjäämään. Tuloksena oli EH valioluokasta ja käännöspalvelussa vahvistui oletus että massaa kaivattiin. Pegikään ei ollut päivän tuomarin mieleen, sen tulos niinikään EH. Voitto meni lennokkaasti esiintyneelle ruotsalaisurokselle Enigma-kenneliin.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa Voittaja 2012 -näyttely ja tuomarina suomalainen Hans Lehtinen. Basenjeissa kilpaili yksi koira enemmän kuin lauantaina ja hieman vaihtuivat nimet joukossa. Robin oli Lehtisellekin aivan liian kevyessä kunnossa ja tulos sama kuin lauantaina, EH. Pegi sen sijaan menestyi hienosti, sai ERI:n ja oli valioluokan kolmas SA:n kera! Tuntui aivan voitolta tuossa tilanteessa ja arvostelukin oli todella hyvä:-) Voitto meni jälleen samalle ruotsalaisurokselle. Onnittelut kaikille viikonlopun aikana menestyneille! Kiitokset Johannalle mukavasta seurasta ja Robinin tuomisesta paikalle molempina päivinä!

Kaikenkaikkiaan oli todella mukava harrastusviikonloppu. Oli kiva tavata tuttuja ja kierrellä Messarin myyntitarjontaa tutkimassa. Pegi oli jälleen aivan loistava matkakumppani, niin rauhallinen matkustaja ja käyttäytyi esimerkillisesti majapaikassamme. Kiitokset vielä Susannalle perheineen majoituksesta! Ja erityiskiitos Marialle ja Slioorin bedlington -tiimille Pegin paluukyydistä Vaasaan!!

Tälle päivälle osuvat myös onnittelut Pegille sisaruksineen, kolme vuotta sitten syntyi toinen Heriaheri pentue. Onnenrapsutukset siis Vernelle, Pegille ja Helmille!


Tässä vasemmalta alkaen Verne, Helmi ja Pegi.

1 kommentti:

  1. Pegi kiittää synttärionnitteluista, Ja MarttaMamma onnittelee Verneä ja Helmiä!!

    VastaaPoista