torstai 31. joulukuuta 2009

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!


Vanhasta enää vain rippeet jäljellä... Martta lepäilee kuvassa Fjalar-kissan kiipeilytelineellä:-) Kuva ei ihan tuore, mamma-Martta ei ehkä juuri nyt aivan noin sutjakkaasti kerällä korkeuksissa uinuisi. Keväämmällä sitten taas. Huomatkaa helmet, sopivat hyvin näin uuden vuoden aattoonkin;-)

tiistai 29. joulukuuta 2009

Pennut kasvavat


Pienen joulutauon jälkeen pääsin eilen illalla taas pentulaatikon äärelle. Hyvin tuntuvat pienet viihtyvän Martan maitobaarilla ja sen myötä ovatkin aikamoisia mötkylöitä jo:-) Martta hoitaa jälkikasvuaan huolella, mutta osaa myös itse välillä rentoutua. Pennuilla on nyt työnimet, pojat ovat Osmo ja Zuma ja tytöt Helmi ja Pegi.

torstai 24. joulukuuta 2009

Pentukalenteri, kuva 24



Odotus palkittiin; joulu tuli, talvi ja ennen kaikkea uudet pennut:-) Tähän on hyvä sulkea pentukalenteri. Pentu- ja muut päivitykset toki jatkuvat blogissa edelleen. Nyt keskitytään hetkeksi joulun viettoon.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Pentukalenteri, kuva 23


Ihania pieniä mötköjä... Ne vaan nukkuu ja syö.

tiistai 22. joulukuuta 2009

Pentukalenteri, kuva 22


Emon vieressä on turvallista uinua... Alla veli ja päällä sen sisko, taustalla toinen sisko. Uskomatonta miten nämä pikkuiset kasvavat ihan silmissä.

maanantai 21. joulukuuta 2009

Pentukalenteri, kuva 21


Pentukalenterin päivitys näyttää siirtyneen näin ilta-aikaan... Kuva on samaa satsia kuin eilinen, huomenna olisi tarkoitus ottaa uusia. Pennut ovat reippaita ja painoakin niille on jo kahden vuorokauden aikana kertynyt hienosti.

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Pentukalenteri, kuva 20


Pentukalenterissa esittäytyvät tänään Martta ja yhden vuorokauden ikäiset pennut:-)

lauantai 19. joulukuuta 2009

Pennut ovat syntyneet!

Kuinka ollakaan, joulun odotetuin paketti avautui jo tänään...Martta päättikin synnyttää hieman etuajassa ja näin ollen kasvattaja itse ei ehtinyt onnelliseen perhetapahtumaan lainkaan mukaan. Onneksi Martan kotijoukot selvisivät kätilöinnistä hienosti:-) Suuret kiitokset Airi ja Pette!! Tuloksena on kaksi poikaa ja kaksi tyttöä, kaikki punavalkoisia kuten odotettiinkin.
Huomenna matkustan, alkuperäisen suunnitelman mukaan, Sanni-tytön kanssa Vaasaan ja heti tietenkin pentulaatikon ääreen:-) Joulun vietämme Vaasassa vanhempieni luona. Alla kuva uusista tulokkaista, jossa ensimmäisenä syntynyt tyttö ja juuri vastasyntyneet veljekset jotka tulivat ihan peräjälkeen.

Pentukalenteri, kuva 19


Joulu on jo ovella ja salaperäiset paketit myös... Mitähän se mahtaa tämä laatikko pitää sisällään?

perjantai 18. joulukuuta 2009

Pentukalenteri, kuva 18


Tässä kuvassa Carlos on alimmaisena... Isompi sininen punkka oli jo pentuaitauksessa myös, mutta jostain syystä tykkäsivät ahtautua tähän pieneen;-)

torstai 17. joulukuuta 2009

Sonny onnittelee


Sonny-pappa lähettää syntymäpäiväonnittelut peitteiden suojista lapsilleen Alille ja Tellulle, 9 vuotta tulee täyteen tänään!!! Ali ( FIN MVA Celebré Campéon) ja Tellu (KANS FIN S DK MVA FIN KVA-r FIN KVA-m EST KVA-m VMM-07 Bulldobas Caliente Candela) ovat Sonnyn ensimmäisestä pentueesta ja ovat kummatkin olleet myös Heriaheri kennelin omistuksessa. Samaa myötä lähtee onnittelut myös Caribe-veljelle (FIN MVA JV-01 V-02 Bulldobas Calido Caribe)! Veteraani-ikään ovat ehtineet jo nämä meidän vetreän vanhuksen jälkeläisetkin. Osa on jo joukosta poissa.

Pentukalenteri, kuva 17


Tässä pentu Jorge vaanii pahaa aavistamatonta siili-poloa... Näiden pentujen lähdön jälkeen taisi siilille koittaa se viimeinen kohtalo konkari Sonnyn käsittelyssä...

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Nyt sitä saa...



Nyt sitä saa nauttia pakkassäästä! Tulihan se talvi sieltä vihdoinkin ja aika rysäyksellä. Kertaheitolla -20, että ei meitä helpolla päästetä. Basupojat tikuttaa ulkosalla aika vauhdilla ja lenkit ei todellakaan ole kovin pitkiä. Kamera hyytyi pakkaseen välittömästi, joten sen myötä talvikuvamatskua piti hakea arkistoista. Ulkokuva on muutaman vuoden takaa (ja taisi olla jo tammi-helmikuu), lunta huomattavasti enemmän kuin tän hetken pari senttiä, mutta varustetaso sama;-) Kuva alla taas ihan tuore, siinä Niilo näyttää mallia miten pakkasilla oikeasti pitää toimia.

Pentukalenteri, kuva 16


Välillä suloinen pentukasa ja sitten taas vauhtia piisaa... Tässä on jo kuvaajakin ihan vaikeuksissa;-)

tiistai 15. joulukuuta 2009

Pentukalenteri, kuva 15


Pentukalenterissa on tänään kuva-arvoitus. Montako pientä basulia löytyy kuvasta?

maanantai 14. joulukuuta 2009

Pentukalenteri, kuva 14


Nukkumista ja leikkimistä, välillä vähän ruokaa, siinähän ne tärkeimmät pienten basujen elossa:-)

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Pentukalenteri, kuva 13


Kesken leikkien on tullut taas uni. Huom. tyynynä Carloksen kitara;-)

lauantai 12. joulukuuta 2009

Pentukalenteri, kuva 12


Tässä kuvassa nenittelevät sisko ja sen veli.

perjantai 11. joulukuuta 2009

Pentukalenteri, kuva 11


Tässä Bahiyah miettii, että mitähän sitä seuraavaksi, vai ryhtyisikö unille... Taustalla joku sisaruksista jo unten mailla.

torstai 10. joulukuuta 2009

Pentukalenteri, kuva 10



Tänään on kalenterissa kahden kuvan sarja. Iso edellä tässä mennään ja tullaan. Niilo-setä taas asialla penneleitä leikittämässä. Tänä talvena Niilo pääseekin opastamaan ihan ikiomaa jälkikasvuaan:-)

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Pentukalenteri, kuva 9


Onhan nää niin sulkkuja... Ja kamerallekin helpompia kohteita näin nukkuessaan;-)

tiistai 8. joulukuuta 2009

Pentukalenteri, kuva 8


Keskittynyttä puuhastelua:-)

maanantai 7. joulukuuta 2009

Pentukalenteri, kuva 7


Jotta päästään jo lähemmäs tulevien pentujen tunnelmiin, tässä kuva viikon vanhoista pikku basuleista:-)

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Martan masu



Martan masukuvan ja odotusilmeen saattelemina; Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Pentukalenteri, kuva 6



Tässä kurkkivat veljekset Carlos (edessä) ja Jorge.

lauantai 5. joulukuuta 2009

Pentukalenteri, kuva 5


Kun on nukuttu hyvin, jaksaa taas riehua.

perjantai 4. joulukuuta 2009

Pentukalenteri, kuva 4



Yllättäen, kuvia nukkuvista pennuista on kertynyt aika liuta...

torstai 3. joulukuuta 2009

Basenjielämää 20 vuotta


Tänään tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä kun ensimmäinen basenjini Piiku, FIN MVA Furahan Heri, syntyi. Tuo ajanjakso on jo yli puolet omasta elämästäni, aika tovi siis. Koska taloudessa on edelleen basenjeja, näyttää siltä että se oikea koirarotu löytyi;-)
Tuohon aikaan tiedon etsiminen basenjista ei ollutkaan niin helppoa kuin nykyään, ei päässyt vielä nettiin lukemaan rotuyhdistyksen sivuja tai etsimään tietoja pentusuunnitelmista kasvattajien kotisivuilta. Paras paikka tutustua rotuun oli koiranäyttelyt. Värivalikoimaa oli tuolloin saatavilla punavalkoinen ja tricolour. Itse ihastuin trikkiin ja ilokseni Furahan kenneliin suunniteltiin syksylle-89 kahden tricolournartun astuttamista. Ensimmäinen pentue syntyi viikkoa aikaisemmin ja tuloksena oli kuusi punavalkoista. Jännitin valtavasti uutisia toisesta pentueesta, olisiko joukossa yhtään trikkinarttua... Voi sitä riemua kun kasvattaja soitti ja kertoi että kaikki viisi pentua, kaksi urosta ja kolme narttua, olivat trikkejä!
Piiku muutti meille seuraavan vuoden tammikuulla ja loppu onkin historiaa. Se eli 14,5-vuotiaaksi ja oli loppuun saakka pirteä ja toimelias. Oheinen kuva on otettu sen viimeisenä kesänä.

Pentukalenteri, kuva 3


Tässä poseeraavat pienet ruttunaamat Bahiyah, Sintti ja Lex. Ja aivan kuin joukosta pilkistäisi myös tontun hiippalakki...

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

tiistai 1. joulukuuta 2009

Pentukalenteri kuva 1


Niilon juhlapäivän kunniaksi aloitetaan kalenteri kuvalla jossa sankari itsekin esiintyy. Ihanan kärsivällinen leikittäjä jaksoi Niilo olla pentujenkin kanssa. Tässä tutkitaan salaperäisen laatikon sisältöä, Niilo näyttää mallia:-)

Päivänsankari



Oma kotipoikamme ja tulevien pentujen isukki Niilo, FIN MVA Dark Skies Catcher In The Rye, täyttää tänään neljä vuotta!!! Niilo saapui Amerikasta viiden kuukauden ikäisenä ja hurmasi välittömästi meidät ja muut avoimen ystävällisellä luonteellaan. Touhukas ja aktiivinen tapaus kaiken kaikkiaan :-) Niilon suosikkiasia on ehdottomasti ruoka, ehkäpä päivää juhlistetaankin jotenkin sankarin toiveiden mukaisesti;-)